Blogi, featured

Analytiikka ohjauksen tukena

Oulun yliopistossa omaopettajat (HOPS-opettajat, opettajatuutorit) toimivat opiskelijan opintojen etenemisen tukijoina ja opintopolkujen ohjaajina. Omaopettaja on opiskelijalle tärkeä lähikontakti yliopisto-opintoihin ja hänen tehtäviinsä kuuluvat esimerkiksi opiskelijan tukeminen henkilökohtaisen opintosuunnitelman laatimisessa, opintojen etenemisen seuranta sekä opiskelijan ohjaus opintojen etenemiseen ja uravalintoihin liittyvissä asioissa. Omaopettajat ovat tyypillisesti saman tieteenalan lehtoreita, yliopisto-opettajia tai tutkijoita ja hoitavat omaopettajan tehtäviä oman työnsä ohella. 

Osana AnalytiikkaÄly -hanketta Oulun yliopistossa on kehitteillä  omaopettajille analytiikkatyökaluja, jotka helpottavat omaopettajan yksittäisen opiskelijan opintojen etenemisen seurantaa reaaliajassa. Kehitteillä olevien visualisointien tavoitteena on antaa omaopettajalle selkeä käsitys opiskelijan edistymisestä suhteessa opiskelijan omiin suunnitelmiin. Työkaluja voidaan hyödyntää esimerkiksi ohjaustilanteeseen valmistautumisessa, ohjaustilanteen aikana sekä yleisemmin opintojen seurannassa. Samalla kun kehitämme uusia oppimisanalytiikan työkaluja, tutkimme ja kehitämme myös käytäntöjä, joissa tietoa voidaan hyödyntää. Pelkkien työkalujen olemassaolon lisäksi tarvitsemme ymmärrystä siitä, kuka työkaluja käyttää, millaisiin tarkoituksiin ja missä tilanteissa.

Oulussa testataan seuraavaksi opintojen etenemistä visualisoivan työkalun toimivuutta toisen vuoden opiskelijan ja omaopettajan välisessä ohjauksessa. Tarkoituksena on selvittää, miten kehitetty työkalu toimii tietoa välittävässä ja keskustelua pohjustavassa roolissa, kun tavoitteena on miettiä yhdessä opiskelijan kanssa opintojen etenemistä ja opiskelijan omia tavoitteita opintojen suhteen. Yksi pilottitutkimuksen olennainen osa on luoda molemmille käyttäjäryhmille ohjeita ja opastusta uusien työkalujen käyttöön ohjauksen tukena. Samalla kun keräämme palautetta näkymien ymmärrettävyydestä ja mielekkyydestä, saamme tietoa erilaisten käyttäjien kokemuksista työkalun parissa. Jotta teknologian käyttöönotto olisi pysyvää, on sen käyttöympäristön ymmärtäminen olennaista.

Opiskelijan näkökulmasta on tärkeää kehittää työkaluja, jotka osana ohjaus- ja opiskelukäytäntöjä tukevat heitä opiskeluun ja sen suunnitteluun liittyvien valintojen tekemisessä. Opiskelijan ja omaopettajan yhteisiä ohjaustapaamisia ajatellen on tärkeää, että kehitettävät visualisoinnit ja työkalut edistävät laadukkaan vuorovaikutuksen muodostumista opiskelijan ja ohjaajan välille, teknisen tarkastelun tai tiedon kaivamisen sijasta. Tällöin kehitetyt työkalut auttavat merkityksellisten kohtaamisten syntymistä aidoissa vuorovaikutustilanteissa. 

Tekstin kirjoittivat

Anni Silvola ja Riku Hietaniemi, Oulun yliopisto